Tiedote 26.7.2018/Landart Lapinjärvi

Konkelo haastaa eksynyttä metsäkansaa

Hirsirakentaja ja puutaiteilija Hannes Hyvönen veistää Lapinjävellä  ajankohtaista ympäristötaideteosta.

Teos rakentuu ”myrskyn” juurineen kaatamien puiden mudostamasta ”konkelosta”, joka muuntuu nyrjähtäneeksi pelkkahirsikehikoksi.

Idea työhön lähti omasta ja rajanaapurin metsästä.   Hirrenveistäjänä Hyvönen karsastaa avohakkuita ja hoitaa omia metsiään jatkuvan kasvatuksen keinoin.

-Haluaisin pitää oman metsätilkkuni pystyssä. Mutta kun kaikki rajametsät on hakattu aukoksi, kaatuvat minunkin puut ensimmäisen myrskyn tullen.

-Tuntuu kuin koko kulttuurimme olisi jonkunlaisessa konkelossa.   Joudumme uhraamaan oman elinympäristömme terveyden ja viihtyvyyden tavoitellessamme hyvinvointia,  pohtii yksi metsiemme uhanalaisista,  perinteinen hirrenveistäjä Lapinjärven taidesavotassa

Land Art Lapinjärvi
Land Art Lapinjärvi kutsuu espanjalaisen Cova-taiteilijaryhmän sekä joukon suomalaisia taiteilijoita ympäristötaiteen työpajaan Lapinjärvelle 21.-28.7.2018. Näyttely elää vuodenaikojen mukana ja tulee olemaan lähtökohta uudelle ympäristötaiteen gallerialle.

Paikka: Lapinjärven kirkonkylä
Aika: Avajaiset 28.7. Sen jälkeen näyttely elää luonnon helmassa ja armoilla.
Lisätiedot: https://www.facebook.com/landartlapinjarvi/

Erik Kråkström -puurakennuspalkinto Hannes Hyvöselle